Kahavilla

Mikä nerokas idea sattuikaan silmään heti aamukahvia juodessa.

Uusi kahvilajuoma, babyccino. Tämä on Kalevan kirjoittajan mukaan “kahvia jäljittelevä lasten trendijuoma New Yorkin Brooklynissa”.

Juoma valmistuu höyryttämällä maitoa aivan kuin valmistaisi cappuccinon. Lisätään hunajaa, ja juoma on valmis! Tämä maitohunaja on omiaan rauhoittamaan lapsen joidenkin vanhempien mielestä. Toiset haluavat ripotella juoman pinnalle kanelia tai kaakaota.

Nälissään Oulun Isokadulla osa II.

Käytyäni ihanassa kauneushoidossa Royal Salonissa Isokadulla, olen jälleen hirrveen nälkäinen. Muistan, että onhan meillä Kahavila Oulu. Paikan nimi on yhtä raflaava kuin tämän blogin otsikko ja kahavila sijaitsee hyvin keskeisellä paikalla, siis Oulun pääkadulla, Anttilan alakerrassa.

Ainakin ennen vanhaan, kun minä olin nuori, tämä oli keskeinen paikka tämä Anttila, bussitkin tässä pysähtyi. Nykyään bussit eivät tässä enää pysähdy ja Stockmannin tulo v. 2001 muutti kaupungin painosuhteita. Stockasta ja Rotuaarista tuli keskeisempi paikka.

Kahavila Oulusta löytyy kaikki, mitä kahvilassa kuuluukin olla. Paitsi tunnelma. Äänimaailma on yleinen hälinä. Kuuluu ohikulkevien ihmisten hälinää. Radio on auki, mutta ei sieltä mitään oikeasti kuule. Kylmälaitteet humisevat.

On vähän epäsiistiä. Kunnes kahvilan työntekijä ehtii käydä järjestelemässä paikkoja ennen kuin uutta jonoa pukkaa.

Ja olo on kuin akvaariossa, kun kahvila on erotettu muusta kaupasta lähinnä lasi-ikkunoilla ja pelikoneilla.

Nälkä on hoidettu hyvällä peruspatongilla. Tänne ei viihtymään tultukaan, joten eikun menoksi. Olo on kuin huoltoasemalla olisi käynyt.

Mieleni tekisi astella lempikahvilaani savulohipatongille, mutta olen nyt Oulussa Isokadulla, enkä taida jaksaa astella Torikadulle asti. Kävelen Coffee Houseen, joka vaikuttaa täydeltä jälleen kerran. Panini-tarjous iskee nälkääni, joten etsin ja löydän pöydän itselleni.

Kahvila on täynnä 90-luvulla syntyneitä ihmisiä. Tunnen itseni vanhaksi.

On täällä muutama vanhempikin ihminen ja pari äitiä vaavien kaa, mutta pääosin ilme on nuorekas ja trendikäs. Cool, tavalla, joka ärsyttää minua.

Kahvilan seiniä koristaa valokuvat siitä, miltä Coffee Housessa näyttää, trendikkäät nuoret viettää hauskaa aikaa, ja aikalailla sellaista on tässä live-tunnelmassakin. Ainakin kuvittelen nähneeni täällä joskus oululaisia jääkiekkoilijoita.

Ruispaniinin täytteet pursuilevat sormille. Käyn hakemassa lisää servettejä. Muuten älypuhelimeni kosketusnäyttö ei tykkää.

Coffee House on konseptikahvila. Se voi olla vahvuus, mutta se voi olla myös heikkous.

Paikan vahvuuksia on se, että täällä on taatusti mukavimmat sohvat, mitä kaupunkin kahviloista voi löytää. Niihin voi upota hyvin vaikka useaksi tunniksi. Tuotteet ovat konseptoituja ja hyväksi havaittuja. Tv-screenillä mainostetaan tuotteita ja tarjouksia. Hyvää täällä on kynttilät, sitruunat, kanelit, kardemummat ja muut kivat pikkuextrahärpäkkeet, joita voi lisätä kahviinsa tai teehensä. Erikoiskahvivalikoimaa on mukavasti.

Sen minkä paikka näppäryydessä voittaa, se mielestäni tunnelmassa häviää. Porukkaa on, puheensorinaa on. Mutta, kahvila on iso ja pitkä, sisään pääsee Rotuaarilta the Pallon vierestä ja Isokadulta ja Gina trikoosta ja Amarillosta. Ihmiset kyllä löytävät tänne, mutta samalla syntyy valju tunnelma, kun porukkaa lampsii läpi kokoajan. Luonnon kosketus myös puuttuu paikasta, ei ole ikkunoita, joista katsella ulos, ei viherkasveja juuri. On tosi cityä.

Olen käynyt Suomessa ainakin kolmessa Coffee Housessa, mutta suosiksini ei nouse Oulun eikä Tampereen vaan Jyväskylän toteutus.

Tapahtumapaikka: Vuokatti. Syy: hiihtoloma.

Kipuamme ylös rinnettä, hissin avustuksella, täydessä lasketteluvarustuksessa, ja  silmiini osuu kyltti “GO TO RIPAS OR GO HOME”. Mielestäni osaan englantia, mutta nyt en ymmärrä tätä ripas-sanaa tässä, mitä se tarkoittaa?

Kohta se selviää, mieheni vakuuttaa.

Vaappuessamme suksillamme irtautuessamme tuolihissistä, Ripas-kuppilakyltit vihjaavat minulle, että lähistöllä saattaa olla kiinnostava kahvilakokemus. Seuraan vainua!

Pari suihkaisua suksilla.

Ja olen portilla, jossa soi Mamban tunnelmallinen rakkauslaulu.

Pikku tien päässä, jossa on onneksi lievä alamäki, on pikkuinen punainen mökki. Sukset jalasta ja eikun sisään pikkuiseen hirsitupaan!

Pienissä paikoissa vaan on sitä jotain: Tunnelmaa. Tupa on täynnä. Pirtin penkeille istuessa saa vastaansa tuntemattoman, kenties turistin, jotka ei ehkä puhu suomea. Munkki tuoksuu ja kermavaahtokaakaot höyryää. Pöytiintarjoilu on extraplussaa.

Pieni hetki pikku kuppilassa ja taas tekee mieli rinteeseen!

Myöhemmin kuppila osoittautuu rehelliseksi paikaksi, kun seuraavana päivänä meille soitetaan kadonneesta lompakostamme. Tai siis mieheni lompakosta, mutta kaikkihan meillä on yhteistä. Testaamme autoreitin tunturin huipulle. Tällä kertaa mukaan tarttuu mehua ja herkullinen lohivoileipä runsaalla tillillä.

Mielestäni tässä paikassa osataan tämä sisäänheitto. Provosoivat kyltit jo hyvissä ajoin, viitat, ja audiovisuaalinen portti! Paikka suorastaan imaisee sisäänsä. Näin se pitää tehdä!

Astun sisään aamuvarhaisella - 9:ltä - silmät sikkurassa loskaisena joulukuun pimeänä aamuna. Kynttilät palavat ihanasti. Puistolan kahvila näyttää kutsuvalta.

Keski-ikäiset hienot uranaiset kikattavat iloisesti ja dna-kauppiainen näköiset miehet porisevat, juovat aamukahvia ja näppäilevät miniläppäriä.

Ensin vierailu hassuissa vessoissa. (Ks. lisätietoa edellisestä Puistola-postauksesta.)

Aamiaisvaihtoehtoja on mistä valita. Hannan special -aamiainen kuulostaa hyvältä ja osoittautuu myös sellaiseksi.

Jogurtti hunajalla ja pähkinöillä maistuu ihanalle ja raikkaalle. Croisant appelsiinihillolla on jotain mitä en ole ainakaan Suomessa ennen kokeillut - toimii!

Ja tuorepuristettua appelsiinimehua - oikeen freesiä!

Hannan Special -aamiaiseen näytti kuuluvan “kusmitee”, mutta helpotuksekseni kahvinkin saa ottaa. Kusmitee jäi nyt kokematta, mutta minkäs teet, kun olet kahvin ystävä. Teevalikoimat näyttävät aivan mukavilta muutenkin.

Tässä tuntee olevan keskustan ytimessä, kun citybussi vilahtelee ohi harva se kerta.

Kolmas kerta toden sanoo ja vihdoin Kofeiinikomppanian tuolit ovat kutsuvasti tyhjillään. Osoitteessa Pakkahuoneenkatu 5 on sloganin mukaan tarjolla Kahvia ja teetä, yksinkertaisesti. Ketjukahvilameiningistä ei ole tietoakaan, vaan paikka henkii erilaisuutta, luovuutta ja uniikkiutta.

Luulen tulleeni kahvilaan, mutta lähempi tarkastelu osoittaa paikan erittäin varteenotettavaksi teehuoneeksi/-puodiksi. Teelaatuja on tarjolla valehtelematta vähintäänkin kymmeniä, kahvejakin on papuina lukuisia vaihtoehtoja.

Otan kupillisen päivän kahvia. Ainakin tänään minulle tarjoillaan pöytään, eikä turhalla hoppuilulla pilata paikan leppoisaa tunnelmaa. Milloin tänne kannattaa tulla, kun usein paikka on ollut täynnä porukkaa?

- Aurinkoisella ilmalla on aina täyttä,

sanoo virkattuun neuleshaalin kääriytynyt kahvilan nainen. Eli vinkkivitonen: harmaalla säällä kofeiinikomppaniaan!

Tekee mieli nousta pöydästä ja katsella ympäriinsä. Kaikenlaista mielenkiintoista tee- ja kahvihetkiin liittyvää on esillä. On tee-aiheisia kirjoja, muun muassa Helena Petäistön Tee teematka. On valokuvanäyttely. On Valkee-kirkasvalokuulokkeet - kokeillaan!

Kuulokkeet vaimentavat ääniä. Kuulen irkkumiehen laulelevan kauniisti. Äsken mac-koneeseen uppoutunut mies on nyt uppoutunut kirjaansa, samoin kuin paikan retrosohvaan. Näin kahden kanssa-asiakkaan perusteella täällä kannattaa tilata teepannu ja nautiskella sitä hitaasti kirjaa lueskellen.

Sisääni tulvii energiaa ja tulee halu lähteä liikenteeseen. Mietin, johtuuko tämä kahvista vai korvavaloista vai kahvilan inspiroivasta vaikutuksesta. Jos joku synkkä ja harmaa päivä kone ei meinaa lähteä käyntiin, hyvä resepti voisi olla kofeiinikomppania kofeiinin ja ilmaiskorvavalo kera! Laitetaan vinkki korvan taakse sitä erästä harmaata päivää odotellessa.

- Eihän tee mennyt liian kitkeräksi, se oli pikkasen liian kauan,

huolehtii kahvilan nainen työvuoroa päättäessään. Asiakas vakuuttelee, ettei näin ollut.

Vielä vessa. Tiedoksi kaikille, joiden intohimona on kertoa sielunmaisemastaan yleisten vessojen seinillä - täällä saat tehdä sitä ihan luvan kanssa! Ja vielä hämyvalaistuksessa. Kokonainen seinä käytössä, että saa antaa luovuuden kukkia. Jonkinlainen sensuuri lienee tapana, koska löydän seinältä lähinnä mielialaa kohottavia ajatelmia.

Paikasta tuskin malttaa lähteä ilman, että ottaa mukaansa pussillisen jotain hyväntuoksuista teetä. Mukaani tarttuu vihreää limekookos ja chai-teetä. Saan myös pyytäessäni teenvalmistusohjeita. Kahta minuuttia kauempaa ei kannata näitä haudutella ja vesi ei saa olla kiehuvaa vaan mielellään 70-80 -asteista. Tyttö esittelee vedenkeitintä, jolla veden lämpötilan voi valita. Olisi myös hyvä, jos tee pääsisi liikkumaan eli kenties laajenemaan hautuessaan, joten liian pieni reikäumpilusikkamalli voi siinä mielessä olla huonompi valinta.

Teepannullinen paikanpäällä nautittuna maksaa 4,50 € ja siitä riittää kuulemma kahdellekin, miksei kolmellekin, koska kuumaa vettä saa pannuun tarvittaessa lisää.

Harkitsen vakavasti siirtymistä teenjuojaksi, sen verran kiehtovana teemaailma täällä näyttäytyy. Tee voi olla muutakin kuin se kirotun keltainen liptoni.

Tapahtumapaikka on Kirkkokatu 16, kahvilatasanne, oma rauhallinen saareke vaateliike Viman parvella. Kahvilaa voisi kutsua valoisaksi, riippuen toki myös ulkona olevasta säätilasta, katto kun on lasia.

Mutta mitäpä minä tässä analysoimaan tätä paikkaa, kun ystäviini kuuluu tämän kahvilan todellinen asiantuntija. Laura on ollut paikan kanta-asiakas jo kymmenen vuotta. Teinivuosinamme kahvilan vasta ilmestyttyä menimme usein koulun jälkeen Robert´siin sille kermavaahtokaakaolle. Ja ottamaan ehkä samalla valohoitoa kirvasvalolamppupöytään.

Paikan yrittäjäpariskunta tervehti meitä aina tuttavallisesti ja usein juttelivat niitä näitä. Minä levottomana sieluna vaeltelin ympäriinsä Oulun kahvilamaailmatarjonnassa, mutta Laura ei ole hyvää vaihtanut. Huomaan sen, kun hänen lastaan tervehditään nimellä pistäytyessämme missäpäs muualla kuin vaikka Robert´s Coffeessa. Juuri tämä ystävällinen yrittäjäpariskunta onkin kahvilan sielu.

Palvelu on hienovaraista. Vanhemmalle rouvalle - kenties kanta-asiakkaalle - pudotetaan vaikka sokerit kuppiin valmiiksi tarvittaessa. On ilahduttavaa nähdä niin hienovaraista, ystävällistä ja luontevaa asiakaspalvelua. Nämä ihmiset voisivat järjestää kursseja aiheesta, uskoisin!

Ja harvemminhan Suomessa näkee vanhempaa miestä kahvilanpalvelijana, kuten täällä, vaikka esimerkiksi Ranskassa se on päivänselvä asia. Ja se on jotenkin hienoa se.

Laura kertoo käyvänsä toki muissakin kahviloissa, mutta useimmiten kuitenkin juuri täällä. Yrittäjäpariskunta onkin nähnyt, miten yläasteikäinen tyttö on kasvanut ja nyt käy kahvilassa perheensä kanssa. Oman lapsen vieminen kahvilaan ensi kertaa oli hieno juttu, Laura muistaa.

Kahvilassa käy kuulemma suhteellisen laaja kanta-asiakasto. Muiden kanta-asiakkaitten kanssa moikkaillaan ja jutellaan sillon tällöin niitä näitä.

Kahvila on heille kuin toinen olohuone.

Kaakao, choccocino ja latte ovat kuuluneet Lauran yleisimpiin valintoihin kahvilassa käydessä. Peruskahvikin on ok valinta – hintaan kun kuuluu santsikuppi ja toisella kupillisella voi maistaa päivän makukahvia tavallisen sijasta.

Harvemmin kahvilassa tulee syötyä mitään, hintatasokin on arvokkaampi. Toisaalta, joskus kun haluaa juhlistaa päivää kakulla tai syödä jotain suolaista, vaikka hinta on arvokkaampi, ei joudu pettymään, Laura vakuuttaa. Huomaan tämän syödessäni täytetyn leivän, joka on varmasti paras täytetty leipä, mitä olen ikään kahvilassa ottanut. Maut ovat tuoreita, freshejä ja laadukkaita.

Ainoaksi huonoksi puoleksi kahvilassa Laura mainitsee sen, että sijainti on Vimassa, vaateliikkeen ohessa.

Toisaalta, joskus yksin ollessa asiassa on hyvätkin puolensa. Voi mennä istumaan kahvilan reunamille ja katsella Viman asiakkaita, Laura valaisee.

Ihmisillä on eri tyylejä shoppailla.

Jotkut kävelevät keskikäytävää pään viuhuessa puolelta toiselle tehden yleistsekkausta tarjonnasta.

Sitten on niitä, jotka näyttävät kulkevan suoraan kaupan läpi, mutta yhtäkkiä hyökkäilevät vaatetangoille metrin tai kaksi takaviistoon.

Shoppailijatyyppi Pyörijä kuluttaa vain aikaa, pyörii ympäriinsä hömelön näköisenä ja yrittää näytellä olevansa kiinnostunut kaupan sisällöstä. Hänellä ei todennäköisesti ole sillä hetkellä aavistustakaan siitä, mitä hän oikeastaan haluaa tehdä.

Samaan aikaan neiti/rouva Tarkka tutkii tarkoin vaatekappaleita, tarkistaa saumat, materiaalin, pesuohjeen ja menee lopulta sovituskoppiin vain parin huolella valikoidun yksilön kanssa.

Sitten on niitä, jotka lappaavat sylin täyteen vaatteita ja kokeilevat kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja ja ottavat varalta vielä kahta eri kokoa kaikkea. Minä kuulun tähän ryhmään. Laura on päänheiluttajan ja rouva tarkan välimuoto.

Siis kaikea tällaista viihdykettä on tarjolla Robert´s Coffeessa, jos tavanomainen sisustus- ym. lehtien lukeminen tai omalla koneella netissä surffailu ei sillä hetkellä inspiroi.

Lopuksi voi ottaa kulauksen kurkku-sitruunavettä!

Robert´s Coffee Viman parvella

Adele laulaa kauniilla vahvalla äänellään. On aamuhetki (puoli 11), ja edessäni on ranskalainen aamiainen. Vai pitäisikö sanoa brunssi. Aamiainen loppui kuulemma jo 10:ltä, mutta onneksi tämä ei ole mikään ei ole-paikka, vaan kahvilanpitäjä tuntee sääliä Maija Myöhäistä kohtaan. Huomaan, että myös Aino Aikaista kohtaan, kun lounassalaatin hakija saa ystävällisesti mehunsa kaupan päälle, vaikka kello ei ole vielä lounasajassa.

Cafe Provence, Hallituskatu 25, ottaa vivahteita tyyliinsä Ranskasta. Tosin mieleni tekisi lisätä kahvilan nimeen é-aksenttimerkki, kuunnella vaikka Patricia Kaasia, antaa poskisuudelmia saapuville ystäville, virittäytyä Le Havren ensi-iltaan ja muutenkin ranskistella lisää. Tämä on joka tapauksessa varmasti Oulun ranskalaisin kahvila!

Istun mukavassa nojatuolissa - sainpas siitä paikan -  katselen ikkunasta oululaisia kaduntallaajia ja nautin tästä aamiaisbrunssista, johon kuuluu croisant, salaattia, juustoa, voita, kinkkua, tomaattia, tuoremehua, söpösti munakuppiin aseteltu kananmuna, suolaa, hedelmä (pullankin olisi voinut valita hedelmän sijasta) sekä iso kuppi kahvia. Ja suolapurkin takana piilossa on jälkkärikonvehti.

Läheisen työpaikan siististi pukeutuneet työntekijät ovat kahvitauolla täällä. Omakin keittiötila heillä - salakuunteluni paljastaa - on, mutta kummasti kahvitauolla tuntuu mukavammalta tulla tänne.

Monet miehet tulevat mielellään lukemaan tänne päivän lehden - he varmaan laskeskelevat, että on kustannustehokasta juoda kahvi ja lukea lehti kahvilassa oman lehden ostamisen sijaan.

Totean jälleen, miten tärkeä osa musiikki on kahvilatunnelmaa. On ihanaa kuunnella hyvää musiikkia hyvällä ja sopivavolyymisellä äänentoistolla mukavassa miljöössä. Viehättävää on myös katsella valokuvaprinttinäyttelyn mustavalkopunaista ruskametsää näin syksyn tunnelmissa.

Päiväni on saanut hyvän alun, ei muuta kuin au revoir!

Tallinna alkaa pikkuhiljaa tuntua kahvilanystävän paratiisilta, ajattelen istuessani Café Mademoisellessa Vanhassa kaupungissa hotelli Meritonen alakerrassa, osoitteessa Lai 24.

Vieri vieressä toisistaan erottuvia ihastuttavia kahviloita.

Nimen perusteella kahvila on suunnattu neiti-ihmisille, joten millainen kahvila voisi olla?

Sisustus on valkoista, punaista, kukikasta. Kattohirsissä ja pylväissä on ruskeaa.

Leivoksilla tyydytetään joka naisen angstinen makean nälkä.

Ja kuten paikalle sattuvat kuusikymppiset suomalaiset turistinaiset kommentoivat - “upea paikka” ja “leivokset ovat puolet halvemmat kuin Suomessa!”

Tullessani sisään kahvilassa istuu suloinen paikallisen ja kanta-asiakkaan näköinen iäkkäämpi neiti lukemassa lehteä keskittyneesti.

Mukavaksi kontrastiksi sisään tulee saksalaismiehiä, jotka kuitenkin tilaukset tehtyään astelevat takavasemmalle, josta tutkimusteni jälkeen löytyy kaunis sisäpiha ja ulkoterassi.

Kuumana päivänä kylmä pitkä maitokahvi jäillä maistuu. Extrana kahvilan muija tarjoaa pari turausta tiramisusiirappia. Aijai, kyllä on angstimakeannälkä tyydytetty tällä kahvlla ja herkullisimmalla kääretorttuleivoksella ikinä. Kääretorttu sisältää tuoreita mansikoita ja todennäköisesti granaattiomenahippusia kuka ties - konditori ties - millä rapealla marenkityyppisellä ohuella kuorrutteella ja mantelilastuilla. Aijai, kyllä elämä on kurjaa.

Suosittelen tätä ehdottomaksi osaksi naisen hemmottelupakettipäivää, johon kuuluu edullisia ihania hoitoja, kuten hierontaa, kasvohoitoa, jalkahoitoa tai muuta sellaista.

Huokailen tyytyväisenä ja lähden laitattamaan geelikynnet.

Kyllä lomailu tekee terää!

Kuumaa viiniä korkealla. Löydän itseni suorastaan kiihdyksissä täältä Tallinnasta, niin ihanaan kahvilaan olen päässyt tänään.

Kyseessä on Tallinna, Vanha kaupunki ja kaupungin muurit. Ei mikään peruskahvilapaikka, mutta näissä turistien suosimissa kaupungeissa ymmärretään järjestää kahvila vaikka linnaan!

Kahvilaan kiivetään puolen metrin korkuisia portaita pitkin. Välitasanteelle maksetaan 2 euroa pääsymaksua söpön useita kieliä puhuvan ovimikon keskiaikaiseen kukkaroon.

Ylätasanteella on sitten itse kahvila, eli noin kaksi metriä leveän käytävän reunoille on sijoitettu pöydät ja tuolit sekä paljon pieniä tauluja.

Tällä vintillä maisemat ovat paremman kuin siellä Oulun Stockmannin vintillä. Tässä voi katsella tuulen huojuttamia vanhoja ja korkeita vaahtera- ja lehmuspuita, ja koko Tallinnakin vilkkuu puiden välistä.

Uskon, että tunnelmaa riittää myös illalla, kun lyhtykynttilät sytytetään.

20 metrin pudotukselta suojelevat ruskeat vahvat käsinveistetyt hirsikaiteet.

Historiasta kiinnostunut mieheni on myös innoissaan paikasta. Tätä kaupunginmuurin ylätasannetta pitkin puolustavat joukot ovat voineet nopeasti siirtyä ampuma-aukolta toiselle. Euroopassa muutoinkin on harvinaista, että tällainen kaupunginmuuri on säilynyt. Etenkin maassa, jonka natsit ovat vallanneet kerran ja kommunistit kahdesti. Tapana oli kuitenkin polttaa kaikki mitä eteen sattui. Näin mieheni esitelmöi täällä.

Henkilökunta ei noin muuten ole päättänyt näyttää keski-aikaiselta. Palvelemassa ei yllättäen olekaan viiksikasvoinen sotilas tai Tallinnan kuningas tai muu aatelinen tai aatelisen palvelustyttö, vaan modernisti pukeutuneet viron venäläiset, jotka kuuntelevat suosittua venäläistä hiphopia. He puhuvat hyvää englantia ja palvelevat ystävällisesti.